How may philosophy end up being considered as waffling?

Let’s imagine we have a philosopher, who has an audience, that gladly listens to his thoughts. Let’s then imagine an other audience (A2), who begins to consider our philosopher’s thoughts as waffling.

The philosopher asks from A2, what is the smallest contention between waffling and philosophizing he can make. After he has agreed about this question with A2, he begins to philosophize from this point with a little (agreed) gap to both directions from the agreed point where he could still be considered a philosopher.

After some time A2 again considers our philosopher a waffler not a philosopher. Our philosopher continues to reduce his thoughts with an agreement with A2 so that A2 at first considers him a philosopher again, but always after a while considers the philosopher a waffler.

Eventually A2 considers the philosopher only a waffler not a philosopher at all. All he says is only some kind of nonsense.

Now the audience that gladly listened our philosopher at very beginning and continued to consider him as a philosopher starts to invent new kind of philosophy thinking the difference between philosophy and waffling, particularly the psychology about what changes other audience’s view to consider something waffle rather than philosophy.

Perhaps even new school of thought arises with whole new theories. Lots of work for many future generations. Now, how would A2 react to this new school of thoughts? Would they consider all those people as wafflers?

ID-100322421

Image courtesy of atibodyphoto at FreeDigitalPhotos.net


Since this is some kind of humor of mine and just short little story, below is the original Finnish version of it. As some people probably notice, in my translation some spirit of the original story has been lost.

Olkoon meillä kuvitteellinen filosofi jolla on kuulijakunta, joka mielellään kuuntelee hänen ajatuksiaan. Olkoon meillä sitten toinen kuulijakunta (K2), joka alkaa pitämään osaa filosofimme puhetta jaaritteluna eikä filosofiana. Filosofi kysyy selvittää K2:lta mikä on pienin siirtymä, minkä hän voi tehdä puhumisessaan siten, että puhe ei ole enää jaarittelua vaan filosofiaa.

Tästä päästään yhteisymmärrykseen. Filosofimme jatkaa pienellä pelivaralla tällä uudella rajalla filosofointia. Lopulta K2 toteaa jälleen, että ei tuo ole filosofiaa vaan jaarittelua. Jälleen haetaan yhteisymmärryksessä pienin liikkumavara jaarittelun ja filosofian välillä ja filosofointi voi jatkua. Lopulta jälleen K2 pitää filosofointia jaaritteluna.

Filosofimme jatkaa pienimmän rajan hakemista tahon K2 kanssa jaarittelun ja filosofoinnin välillä. Lopulta K2 pitää kaikkea filosofimme filosofiaa jaaritteluna. Kuitenkin nyt on muu kuulijakunta, joka on alusta asti pitänyt filosofimme puhetta filosofiana koko ajan samalla, kun K2 pitää kaikkea filosofimme filosofiaa jaaritteluna.

Nyt filosofimme puhetta koko ajan filosofiana pitänyt kuulijakunta keksii kokonaan uutta filosofiaa yhdessä filosofimme kanssa pohtien jaarittelun ja filosofian eroa, erityisesti psykologiaa siitä, miksi filosofia voi joidenkin kuulijoiden mielestä menettää merkityksen seurauksella, että alunperin kiinnostunut kuulijakunta keksii uusia filosofisia ajatuksia usean sukupolven ajan filosofiasta, jota K2 ei enää pitänyt lainkaan filosofiana vaan jaaritteluana.

Ehkä syntyy jopa kokoaan uusi filosofinen koulukunta ja teoria. Nyt, miten kuulijakunta jonka mielestä kaikki filosofimme filosofia olikin jaarittelua suhtautuisi mahdollisesti syntyneeseen uuteen teoriaan?

Advertisements